Muusikon uransa ohella yli viidessäkymmenessä elokuvassa ja tv-elokuvassa näytellyt Edelmann on tehnyt Orkestra Suora Lähetyksen kanssa yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Lokakuussa 2018 julkaistiin uusi albumi, joka sisältää paitsi uusia kappaleita myös uudelleen sovitettuja versioita Edelmannin suurimmista hiteistä. Levyltä on julkaistu jo singleinä kolme uutta kappaletta, Reunalla, Avoin salaisuus ja albumin nimikkokappale Käteni.