Tuula Hällström

Tuula Hällström (s. 1978) on intohimoinen lied-pianisti. Voitettuaan Suomen ainoan lied-pianistikilpailun vuonna 1999 hän on konsertoinut aktiivisesti useiden eri laulajien kanssa ja on ollut haluttu pianisti laulukilpailuissa, oopperaproduktioissa ja laulun mestarikursseilla.

Opintonsa Hällström aloitti Länsi-Helsingin Musiikkiopistossa opettajanaan muun muassa Collin Hansen, jonka kanssa yhteistyö jatkui myös Sibelius-Akatemiassa. Keväällä 2003 hän suoritti pianodiplominsa erinomaisin arvosanoin opettajanaan professori Erik T. Tawaststjerna. Sibelius-Akatemian laulumusiikin säestäjänä Hällström on toiminut vuodesta 2005 lähtien. Tuula Hällström on konsertoinut Suomessa useimmilla merkittävillä musiikkijuhlilla ja tehnyt myös levytyksiä. Joroisten Musiikkipäivillä hän esiintyy yhdessä Waltteri Torikan ja Savonlinna-kvartetin kanssa.