• INFO
  • TAPAHTUMAT
    • Kesän tapahtumat

  • TAPAHTUMAPAIKAT
  • ESIINTYJÄT
  • LIPUT
  • MAJOITUS&RUOKA
  • KUMPPANIT

Viime vuosisadan alussa Kaukas-yhtiö rakensi metsäkämpän, jonka vanhat puitteet ovat vieläkin osa Tulenliekin Kievarin salia. Paksut hirret ovat näkyvillä ja niitä koristavat vanhat työvälineet, joita on ennen käytetty metsätöissä. Tiloja on laajennettu 2000-luvulla useassa vaiheessa mm. rakennettu kaksi ulkolavaa, joista toisen keskellä kasvaa sembra-mänty. Vanha navetta on kunnostettu pubiksi, jossa asiakkaat pääsevät laulamaan karaokea.

1970-luvun alussa tiloissa alkoi kahvila- ja ravintolatoiminta, joka jatkuu edelleen. Päivä- ja lounasravintola palvelee kesäkaudella päivittäin, muulloin tilauksesta. Tulenliekin ravintolassa on A-oikeudet.

Nimensä Tulenliekki saa takan liekeistä, jotka roihuavat keskellä tanssipaviljonkia tähtitaivaan alla.

Paviljongissa on tilaa 600 neliötä, joka mahdollistaa lähes 1000 vieraan viihtymisen niin tansseissa kuin juhlissakin. Paviljonki muuttuu tarpeen mukaan vaikkapa salakapakaksi tai tunnelmalliseksi illallissaliksi, erilaisia perhejuhlia unohtamatta.

Osoite: Jylhäntie 30, 79330 Näätänmaa